huvipuistossa.

HUH! Olipas kyytiä Lisebergissä, eli paikallisella Lintsillä. Mentiin frendin kanssa sinne ihan illasta tänään, kun sain koulukaverilta ilmaislippuja vekottimiin. Olin koko tän päivän lähinnä nukkunut himassa ja ihmetellyt elämän menoa, lukuun ottamatta viikoittaista ruokaostosreissua. Mentiin suoraan vanhaan vuoristorataan maailmanvalloittaja meiningillä. En kerennyt havainnoimaan sen kummemmin millaista menoa olisi luvassa ja se oli.. Se oli HURJA! Ihan siis tosi raju verrattuna lintsin vuoristorataan, joka toki on klassikko. Luulin että kuolo korjaa kun syke nousi samaa rataa vaunujen kanssa! Vähän kammo jäi, ja mun silmissä ketjukarusellikin alkoi näyttää liian villiltä mun hauraalle sunnuntaipsyykkeelle.

Haaveena on ollut pitkään mennä kummitustaloon, koska tykkään horrorista ja pelkohommista. Lisebergissä oli kummitushotelli jossa oli elävät näyttelijät!  Kelatkaa mikä duuni! Esittää kuollutta päivät pitkät pimeässä. Kesällä varmaan kiva kontrasti. Voisin kyl huumorimielellä kokeilla jos mahdollisuus olisi. Hotelli oli tosi pelottava, siin mentiin sellaisessa kummallisessa letkassa ja koska menin sinne yksin, mut yhdistettiin jonkun tuntemattoman kolmikon kanssa kävelemään. Ne varmasti arvosti kiljuvaa ja spontaanisti kiroilevaa finnjäveliä letkassaan. Kiljuin ihan täysiä, ihanan vapauttava reissu kaikkiaan! Käytiin viel syömässä ihanassa turkkilaisessa kellariravintolassa ja nyt täysi ja kaikkensa antanut olo viikonlopun jäljiltä.

Meillä oli ensimmäistä kertaa yksin esitettävät luonnot tällä viikolla. Aiheeksi valitsin vaikeasti asutettavat lapsiperheet aikuissosiaalityön silmin, jossa käsittelin mun lemppari dilemmoja aiheeseen liittyen. Terveisiä töihin sinne sorvin ääreen! Ilmeisesti aihetta pidettiin mielenkiintoisena, joka lämmitti mieltä. Se mikä meidän luokassa on mahtavaa, on lämmin ja toisiaan tukeva yhteishenki, aika ratkaisevaa viihtyvyyden kannalta. Se mikä oli mukava huomata, oli se ettei esiintyminen erityisesti jännittänyt ja meni mielestäni ja palautteen perusteella luontevasti. Se on iso henkilökohtainen voitto, sillä mulla on ollut tosi pahat luokkaesiintymiskammot aikanaan! Onneksi edelliset AMK opiskelut ja niiden jokaviikkoiset esitelmät rutinoi siihen malliin että on päässyt melko tehokkaasti yli siitä peikosta.

Sain muuten viikonloppuna juhlissa vapaamuotoisen luennon saunomisen syvimmästä olemuksesta ja käytöstavoista saunomiseen liittyen amerikkalaiselta tytöltä. Yritin sinne väliin sönkkää jotain et mullakin olisi aiheeseen näkemys niinkun suomalaisena, mutta se ei ilmeisesti pitänyt mun mielipiteelle niin kauheesti arvoa, vaan jatkoi selittämistä toiselle ulkomaalaiselle opiskelijalle saunan ideologiasta ja piilotarkoituksista. Opin uutta! Tiesittekö että saunassa kukaan ei kiinnitä alastomuuteen huomiota, sillä  saunassa tulee puhua niin paljon ja intensiivisesti, että pidetään jatkuvasti katsekontaktia silmiin  löylyttelijöiden kanssa?

Ensiviikolla pääsee pukeutumaan satumaiseksi ja esiintymään...! Mahtavaa.Se mitä se tarkoittaa selviää ensi viikolla!

Kiitos lukijoille, kiva että jengi on statistiikan mukaan ahkerasti käynyt sivulla! Ootte mielessä!

Puss & Kram,

Paula


ps.
Niille jotka innostui kummitushotellista käykää tost sivusta kattoo kuvat, antaa suuntaa mikä oli homman nimi, meno ja meisseli siellä!
http://liseberg.se/sv/hem/Nojesparken/Attraktioner/Spokhotellet-Gasten-/

Arkea ja menetyksiä.

Sunnuntai taas, viikko mennyt nopeasti! Voisin avata vähän mun arkirytmiä tässä postauksessa.

 Meillä on yleensä luentoja 3 tuntia päivässä maanantaina ja tiistaina, keskiviikko ja torstai on käytettävissä seminaarien valmisteluun ja perjantaina itse seminaarit tai kokeet. Tahti on sopivan leppoisaa, vaikka luokkakaverit melkoisen paljon ahkerampia lukemaan materiaalit, jotka pitää lukea aina jokaiselle luennolle erikseen. Sivumäärä on aika huima, ja haen vielä omaa lukurytmiä. Jotkut pänttää kotona ja jotkut meidän tiedekunnan kirjastossa, joka on aika mahtava muuten! Lukusali on hämyinen ja arvokkaalla tavalla vanha, pöydät menee riveittäin ja kaikilla on oma spottilamppu jonka valossa voi tankata tietoa. Fiilistelen täysillä koko yliopisto opiskelija hommaa, vaikkakin käytännön naisena teoreettinen puoli tuntuu ajoittain aika puisevalta. Onneksi opettajat on rentoja ja osaavia, ja mikä parasta aidosti intohimoisia sosiaalityöstä ja ihmisoikeuksista. Niin ja linja on siis Master of social work and human rights, odotan sitä päivää kun saan sen painettua käyntikorttiin!

Koulussa ei ole opiskelija ruokailuja, ja jos haluaa ostaa jonkun sämpylän kahviosta köyhtyy jonkun kuuden euron verran. Suomessa tämä seikka on niin paljon paremmalla tolalla! Meillä on tiivis lounas jengi ja kaikki kokkailee omat eväät mukaan. Mä oon tehnyt täällä enemmän ruokaa kuukauden aikana kun varmaan viime vuonna yhteensä. On ihanaa kun huomaa kuinka paljon enemmän on energiaa kuin työssä käydessä. Mä oon aikamoinen kodinhengetär jopa, joka on tullut itselleni yllätyksenä. Silitän mun paidat ja mekot aika usein, ja teen erilaisia kylmiä teejuomia joita otan mukaan kouluun. Välillä mietin että oonkohan vain salaisesti niin tylsistynyt että puuhailen enemmän kotihifistelyjä kuin aikaisemmin, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että oon terveellisemmässä rytmissä ja stressitasossa kuin aikoihin.

Viikot menee kouluhommissa päivisin, ja iltaisin näen kavereita tai oon kotosalla. Mun arkisuosikkeja on myös mennä kävelylle ajoittaen sen niin että kerkee näkemään auringon laskevan ja samalla puhua maratonipuheluita Suomeen. Asun ihan kaupungin keskustassa oikeestaan, joka on aika mainiota sillä ei tarvitse mennä julkisilla kovin usein, kaikki on kävelymatkan päässä melkeinpä. Koska mulla on aikaa, yritän mennä aina eri reittejä että oppisin kadut ja kaupunginosat paremmin. Eilen tein ristiretken vähän kauempana olevaan kauppaan, eli Lidliin, sillä oon kaivannut niiden appelsiinimehua. Matkalla multa kysyttiin kolme kertaa tietä, ja koin ujosti ylpeyttä siitä että mut on sekoitettu paikallisväestöön.

Perjantaina käytiin katsomassa Göteborgin pojan Håkan Hällströmin leffa Känn ingen Sorg, joka oli oodi tälle kaupungille.Mä ihastelin leffaa ja iloitsin sitä että pystyin suht vaivatta seuraamaan leffaa kielellisesti, sekä sitä että bongasin leffan kuvauspaikoista omia kotikulmia, kuppiloita ja puistoja. Itse Håkanin näin lähi ICAssa ostoksilla eilen. Tai ainakin uskoisin sen olleen se, toisaalta oon sen biisit on soinut mun päässä niin tiuhaan että saattaa olla että oli håkan-hallusinaatio.

Eilen kuulin suru-uutisen Ugandasta, meidän koulun johtaja on kuollut leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Ihmiselo on arvaamatonta.Viimeksi näin Waddimban kesällä kun se oli moikkaamassa meitä Suomessa. Surua on jotenkin vaikea käsitellä täältä käsin, ja haluaisin olla Ugandassa nyt, tai edes Suomessa meidän yhdistyksen tyttöjen kanssa. Tragedia on suuri monelta kantilta, lapsia jäi orvoiksi, koulun tulevaisuus vaakalaudalla ja menetettiin rakas ystävä. Toivon ennen kaikkea voimia Waddimban perheelle ja Basajjansolon koululle. Nuku rauhassa.

Puss & Kram
Paula

https://www.youtube.com/watch?v=gAzvRfaTt9o

kavereista.

Tänään kotosalla on ollut aika seisahtunut meno kun ollaan kämppiksen kanssa oltu molemmat pitkän viikonlopun verran ulkosalla ja kaiken maailman juoksuissa. Kämppiksellä oli kavereita ranskasta käymässä ja ollut jotenkin semmonen karnevaalitunnelma päällä! Raha morkkiksissa pastaa ja pestoo sit alkuviikko, ja totaalisen sen arvoista, sillä ollut ihan huikeen hauskaa! Tähän viikkoon on kuulunut niin raju määrä sosialisointia ja uusia ihmisiä, että tekis mieli ottaa aikalisä ja fiilistellä himassa pari päivää vain ittensä seurana. Mieliteko ei johda toteutukseen, sillä venailen justiinsa että mun itävaltalainen frendi saapuisi göteborgiin! Emännöintiä tiedossa siis seuraaville päiville, ja ehkä sit viikonloppuna pääsee hengähtää...!

Huomenna tulee kolme viikkoa täyteen täällä. Tuntuu paljon pidemmältä ajalta, kun niin kova kuhina jatkuvasti ja solminut uusia ihmissuhteita tiukalla tahdilla. Helsingissä oon tottunut laajaan kaveripiiriin ja yhtäkkiä onkin ihan yksin, siis sen hetken. Ekana päivänä kun tulin tänne,  muistan kun mä soitin mamalle täältä että jeee mä sain ekan kaverin! 26-vuotiaana sitä tuntui kuin olisi ihan opettelemassa kaiken uudelleen. Oon ollut onnekas ja saanut ympärilleni aivan mahtavia persoonia, ja tavannut mielettömän kiinnostavia ihmisiä. Eli mun pahin pelko siitä että jäisin ihan yksin ja erakoituisin taitaa olla sivuuttunut jo virallisesti.

Mä kävelin himaan tossa yksi päivä ja tuntui että koko kaupunki oli keltaisen valon värittämä. Mä mietin että tältä näyttäisi Instagram olisi totta. Kaiken lisäksi kodin viereiseltä sillalta avautui epätodellisen kaunis maisema, kun taivaalle piirtyi niin vahvan värinen sateenkaari etten ole koskaan eläessäni nähnyt moista. Pysähdyin sillalle ja mietin etten haluaisi ollaan missään muualla, kuin missä nyt olen, tässä ajassa ja paikassa.

Myöhemmin yöllä kurkistin parvekkeelta ja näin tähdenlennon. Tarkemmin tutkisteltuani luonnon kaunista ihmettä huomasinkin että se olikin lentokone. Ei liikaa hyvää yhdelle päivälle.

Puss & Kram,

Paula

Ikea.

Kaksi viikkoa takana, ja kotoisat fiilikset! Viikkoon on sisältynyt niin paljon touhua, että tuntuu ettei pää pysy aina messissä. Tulin just himaan pitkältä kävelylenkiltä yhdessä Göteborgin monista metsistä, ja kaverin yllytyksestä pulahdettiin uimaan saaren niemessä, jossa ei ollut niin paljon trafiikkia ja kanssaihmettelijöitä. Nyt himassa, kynnet laitettu kuntoon tulevaa kouluviikkoa varten ja iltateen aika.


Aikaisemmin kummastellut miksi ihmiset lähtevät opiskelemaan tai vaihtoon Ruotsiin, maailmassa kun on niin monta ihanaa eksoottista kolkkaa tutkimatta! Nyt mysteeri on alkanut valjeta mullekin, kun huomaan päivittäin ihmetteleväni milloin mitäkin kulttuurieroavaisuuksia. Musta ei oikeestaan ole vielä kertaakaan tuntunut niin kauhean suomimaiselta mikään. Tietää kyllä olevansa poissa kotimaasta, vaikka ihan naapurissahan tässä ollaan. Erityisen viehtynyt oon ollut meidän eläväiseen naapurustoon, täällä huikkaillaan morjenssit nimen kera aina kun tavataan! Ulko-ovet on usein auki jos ollaan kotona, ja postimies tervehtii ovensuusta mikäli tuuletellaan jakoaikaan.


Göteborgilaiset on tosi rentoja ja helposti lähestyttäviä, ja myöskin helposti lähestyviä, mikä vieläkin siistimpää suomitytölle. Kieli on alkanut sujua yhä spontaanimmin, ja huomaan itsekseni kävellessäni taivuttelevani verbejä ja harjoittelevani mahdollisia sosiaalisen elämän kannalta oleellisia repliikkejä valmiiksi. Ääntäminen on ja pysyy luultavasti jykevästi suomenruotsalaisena, enkä koe mitään syytä vääntämällä vääntää puhettani tietoisesti muuksi kun se on. Juuret saa ja pitää kuulua jos siltä tuntuu. Ja nää kyllä huomaa heti mistä sitä ollaan tultu kun avaan suuni! Koulussa opiskelen englanniksi ja muu hoituu ruotsiksi. Nyt on alkanut sekoittumaan kielet ja koulussa alkanut vahingossa tulemaan ruotsin ja englannin sekoitusta, mutta tuskinpa tuostakaan kukaan traumatisoituu.


Mä kävin tänään hakemassa mamalta ja dädiltä tulleen paketin, jossa omat peitot ja petivaatteet. Ihan luksusta, ja jotenkin konkretisoituu että koti on nyt täällä. Käytiin Ikeassa kavereiden kanssa maanantaina vetäsemässä överi halvat lihapullat ja ostamassa pikkujuttusia himaan, vaikka tähän mun 10 neliön pesään ei vaatteiden ja muiden roinien lisäksi muuta järjellisesti mahtuisikaan. Ikea reissulta voittajiksi selvisi tuoksukynttilöitä, roskis, lounaslaatikoita koulua varten sekä kuvakehys. Kehys on nyt hyllyllä, ja odottaa myrskyistä syysiltaa, jolloin loihdin alkeellisilla photoshop taidoillani kuvakollaasin ihmisistä joita kaipaan päivittäin ympärilleni. Rakkautta sinne.


Puss & kram,



Paula

Perillä.

Syykuun ensimmäinen päivä. Musta tuntuu että koko viikko on on ollut ensimmäisiä päiviä jossain; ekat kahvit eli fikat, ekat koulut, lounaat, pankkitilit, ostokset ja sosiaaliturvatunnukset. Ekat kaverit. Nyt makoilen himassa ja odottelen että aika kuluisi ja näkisin uuden koulufrendin kaupungilla, on tuntunut että on jotenkin ollut enemmän aikaa kuin vuosiin.


Mä mieltin et blogi olisi kiva, ainakin aikaisemmin musta on ollut siisti purkaa fiiliksiä ja kootusti kertoa kuulumisia matkalta. Tällä kertaa en oo matkalla, vaan muuttanut ekaa kertaa Suomesta pois, joka ollut aika iso prosessi mulle. Kai sitä ajatteli itsensä harhaisesti vähän enemmän kosmopoliitiksi kuin mitä totuus on. Noi vikat kuukaudet Suomessa oli aikamoista via dolorosaa ajatellen kaikkia hyvästejä, pakkauksia ja kamojen kierrättämistä, myymistä ja muutoin vain luovimista eron kaikesta materiasta ja muista taakoista. Puhdistavaa vaikkakin psyykkisesti suht kuluttavaa. Nyt voi jo hengähtää.


Haga on mun uusi kotipesä, yhdessä ranskalaisen miehen ja ruotsinsuomalaisen vuokraemännän kanssa. Nopeasti tutustunut molempiin osapuoliin ja oikeestaan kotielämä ollut tosi mieluisaa ja aika hauskaakin. Siivonnut ja järkkäillyt täällä kuin hullu, joka ei oikeestaan oo tyypillisintä mua, mutta uusi maa uudet meisingit. Tän tyyppisessä elämänmuutoksessa kiehtoo se, että voi kunnolla aloittaa alusta ja ehkä alkaa etsii itsestään kans uusia puolia.


Mun ehkä tarpeellisin kapistus täällä on puhelin ja varsinkin navigaattori! Olisin ihan hukassa ilman, mahtava vempele! Paitsi eilen oli ainoo takapakki kun se karttaohjelma ohjas mut kotimatkalla kävelemään kallionreunalle, ei ollut tietä näkyvissä vaikka nuoli osoitti vakaasti eteenpäin. En ottanut sitä kuitenkaan viestinä yläkerrasta, vaan huolimatta siitä että olin kuumissani ja shoppailureissun uuvuttama etsin kiertotien kotiin. Voitto!


Tää kaupunki on massiivinen, tai ainakin näin rookien näkökulmasta. Tuntee ittensä välillä ihan lapseksi muutoinkin, kun ruotsinkielentaito umpiruosteessa ja asiat etenee eri tyylillä ja tavoilla mihin oon tottunut. Onneks mul ei oo kynnystä kysyä ja ihmetellä, ja tähän asti saanut kaikki jutut sönkättyy ruotsiksi mitä nyt on tarvinnut.


Nyt uudet ihanat kumisaappaat jalkaan,valkopunapilkullinen sateenvarjo suojaksi ja kohti Järntorgia. Huomenna alkaa luennot, joten jos alan roikkumaan facebookissa kouluaikana, saa käskeä keskittymään oleelliseen!


Puss & kram Göteborgista,



Paula