Kodit.

Tuntui siltä kuin kaikkien katseet olisi seurannut, kun kaverin kanssa roudattiin koko maallinen omaisuus yhdellä rykäisyllä paikallisen kolmosen sporan kyydillä Hagasta Majornaan. Pipo valui silmille eikä pystynyt tehdä minkäänlaisia korjausliikkeitä, kun kädet täynnä pusseja ja pursuvia nyssyköitä ja kyljessä kiinni oleva mummo kiikaroi katsellaan menoa paheksuvaan sävyyn. Toinen muutto Göteborgissa.  Syinä taustalla oli sisällissodan tyyppinen kotitilanne, johon jäin välikäteen, ja ehkä tusina muuta tunnetta ja tarinaa jotka sai rohkaistumaan ja vastaamaan vanhemman lattari naisen kämppisilmoitukseen facebookissa.

Välissä kävin Suomessa. Lensin samana päivänä kun muutin ulos Hagan asunnosta, iskä oli vastassa lentokentällä, ja mama oli laittanut vierashuoneen valmiiksi. Kaksi viikkoa Suomessa meni valonnopeudella. Kävin töissä muutamat vuorot joka oli älyttömän virkistävää vaihtelua opiskeluun, ja arvostaa kyllä yhä enemmän suomalaista sosiaalityötä kun kuunnellut miten muualla menee! Mä kaipaan työntekoa, en nyt ehkä sitä määrää mut sisältöä. Lentopusu sinne, commander streetille!

Kun palasin götikseen, kurkin naama bussin ikkunasta onko mikään muuttunut. Mun kotikaupungissa. Mä kiinnyin tähän asuntoon jossa oon nyt ja kirjoitan tätä tekstiä (ps.aurinko häikäisee keittiön ikkunasta, mutta silti sataa vettä!). Talo on uuden asumistyylin kokeilu, Next step living motolla, ja löytyy viimeisen päälle leffahuoneet, kuntosalit, saunaosastot ja kirjastot ja kirkasvalohuoneet. Mä olin aivan innoissani, vaikka paluu suomesta tuntui vaikealta ja koti-ikävä kurkisteli. Ehkä pää ei pysynyt mukana jotenkin, kontrasti suomessa olon ja täällä olemisen välillä on joissain asioissa niin suuri.

Asunnossa soi aina chileläinen radio aikamoisella volyymillä, mikä on aika ihanaa. Voi tiskaa ja tanssia ja imitoida espanjankielisiä lyriikoita. Osaan jo aika monta tän hetken hittiä, joten mä olisin valmista kauraa johonkin chileläiseen tanssikuppilaan!

Kunnes.

"Jag tror att vi har ett problem" sanoi vuokraemäntä toissa iltana.  En pysty tähän avaamaan koko keissiä mutta ilmeisesti pitää alkaa katselemaan uusia asumuksia. Mä menin uutiset kuultuani pesutupaan istumaan ja kuuntelin pesukoneiden tasaisen kovaa ja rymikästä surinaa. Taas muutto, neljäs vuoden sisään, jos lasketaan mun tilapäismajoitus töölössä kesän lopussa. Niin, ja oli mulla ihan pesuvuorokin. Ettei ihan niin melodramaattista sentään.

Tänään ajattelin että teen meen käymään elektroniikka kaupoilla. ja ehkä koukkaan frendin kautta hakemassa mun viime viikon syndelahjat siltä, ne odottivat siellä kun lähdettiin jatkoille mun pikku pippaloista.  Ehkä se tarjoaa mehua, tekisi mieli nimittäin.

Puss o kram,
Paula

Itsenäisyys.

Tervehdys taas! Nyt on ihan urakalla vuodenajat siirtynyt, kävin just hoitokoiran kanssa lenkillä ja lunta on noin pohkeeseen saakka! Luistelin koiran perässä eikä kukaan varmaan erehtynyt mua sen oikeaksi omistajaksi, kun en ole tottunut käskyihin ja eläin-auktoriteettiin. Oli vähän niinkun ala-asteella kun oli sijaisopettaja ja sitä sai juksata ja testailla- mä olin nyt se sijainen. Opittua siis tässä viikonloppuna: hei-nyt-hidasta-mul on-liukkaat-tennarit-jalassa  ei ole koiralle ymmärrettävä käsky.

Mä mietin etten luultavasti ole aikaisemmin ollutkaan ulkomailla itsenäisyyspäivänä. Oltiin hyvän frendin kanssa perjantaina Majornassa suomalaisjuhlissa, jotka oli järkännyt kaksi suomensukuista ruotsalaista. Syötiin karjalanpiirakoita, juotiin Karhua ja kossua. Otin myös valokuvan kattauksesta, mutta puoliksi syöty karjalanpiirakka on lähes tunnistamaton, joten jääköön. Note to self: kuvat ruasta ennen syömistä.
Ilta oli anyways tosi kiva, musiikkina soi suomen top kymppi (hämmentävää) ja jokunen eppunormaalit välissä (nostalgista). Hengailtiin muiden puolituttujen suomalaisjunnujen kanssa, mutta suurimmaksi osaksi baari oli täynnä varttunutta tuulitakki väkeä. PERKELE JARI kuului noin sata kertaa muutoin ruotsivoittoisen puheen seasta.

 Mulla on tuttuun tapaan kansallisidentiteetti vahvistunut täällä poissa Suomesta. Ruotsalaisilla ei oo mitään angsteja suomalaisiin, ehkä sellaista lämminmielistä huvittuneisuutta jostain meihin kohdistuvista stereotypioista. Juro suomalainen on elävä stereotypia, vaikkakin kaikki joilla on joku suomalainen kaveri ollut muistaa mainita ettei kuitenkaan tämä ystävä ollut semmoinen aktiivisesti päihtyvä puolimykkä.

Kuitenkin mun mielestä ollaan kyllä selkeästi eri muotista ruotsalaisten kanssa. Mut silleen hyvällä molemmille osapuolille kylläkin. Suomalaisissa on sellaista suorapuheisuutta ja selkeyttä, josta mä tykkään täysii. Ruotsalaisilla samat piirteet katoavat herkästi jenkki tyyppisen small talk kohteliaisuuksien ja loputtoman diplomaattisen puheen alle. Nää kavahtaa konflikteja, joka on joskus tosi ärsyttävää, jos haluaisi jonkun asian edistymistä joka vaatisi tilanteen uudelleenarviointia. Myös koulussa mä oon huomannut tän, ja joskus kun pitäisi sanoa joku ei niin mukava mielipide niin mä huomaan että katseet kääntyy muhun. Ehkä kuitenkin ihan kohteliaisuus tuo. Arjessa kuitenkin kaikki se avoin mieli ja korostuneen positiivinen asenne kantaväestössä antaa voimaa, jos itse on herännyt juro-vaihde päällä, niin nopeasti se sulaa. Positiivisuus tuppaa olemaan herkästi tarttuvan laatuista.

Muutoin viimeinen kuukausi on ollut aika hyvä, mä oon aika paljon pohtinut tulevaisuutta ja sellaisia vakavuuksia. Ollut paljon himassa kämppiksen kanssa. Kaipaan opiskeluihin muutosta, koska oon aika turhautunut tällä hetkellä, pitää ottaa jotain lisäkursseja varmaan. Mulle on tyypillistä se, että jos en saa tarpeeksi haastetta niin sitten en jaksa erityisesti tsemppaa sitä vähääkään. Tilasin opinto-ohjaajalle ajan muttei ole vastannut vielä. Meillä on työharkka keväällä ja siihen liittyen pitää vähän neuvotella. Haluaisin tehdä sen ruotsiksi mutta katsotaan mitä ne sanoo siihen, koska tämähän vaatisi poikkeuksen tekemistä. Pitäkää peukkuja että asiat etenee mulle valoisalla tavalla! Oli miten oli, niin koulun aijon käydä loppuun, tarvitsen ne paperit. Niin. Ja enhän mä täältä minnekään halua lähteä, edes vaikka taivaalta sataisi hapansilakkaa.

Puss&Kram!
Nähdään 21.12-1.3. Suomessa! Ihan jännittää jo. <3

Paula

Isänpäivä.

Tuntuu vähän kun juoksisi maaliin, siltä musta tuntuu nyt kun kuherruskuukausi Göteborgiin on loppunut ja alkaa arki. Mä huomasin sen tässä pari viikkoa sitten kun tulin Oslosta götikseen illalla, istuin ratikassa, ja tuntui siltä että tulla himaan taas. Himaan. Aika mainio tunne ja samalla jotenkin niin haikeaa kun jännitys ja ylitsepursuava alkuinnostus haihtuu ja asiat rutinoituu. Löytää myös ärsytystä aiheuttavia asioita ympäristöstään ja välillä ikävöidä Suomea. Ei pelkkää hattaraa ja suklaata vaikka olen yhä siellä missä eniten tahdon olla. Tuntuu että keho ja mieli saa vihdoin levätä.

Tässä on viime viikkojen kuluessa tapahtunut taas tosi paljon, oli ekat kokeet koulussa ja uusi kurssi alkoi. Nyt vuorossa on Human Rights-kurssi,  aihealue johon siis koko opinnot painottuvatkin. 

Tuntuu kivalta kun meillä on tunnit nyt journalistien ja global studielaisten kanssa samassa talossa Linneplatsenilla, rakennus on huomattavasti nätimpi kuin meidän betonimökäle Hagassa! Laitan kuvan ensikerralla mikäli onnistun nappasemaan ennen tunteja. 

Ja tässä kurssissa luennot alkaa lähes aina 14.00 joka on haastavaa mulle koska tulee nukuttua tosi pitkään ja fiilisteltyä kotona aamuisin ihan liian kauan. Harkitsen, jo useatta kuukautta nyt, että menisin yliopiston salille jumppailemaan. Nyt pitäisi ottaa hyvinkin huolella harkittu suunnitelma toteutukseen! Saa tukea ja vähän ahdistellakin asiaan liittyen.

Tänään on isänpäivä. Oli aika vahdikas ilta ja aamulla lähetin viestin isille, että ei säikähdä, puhelinsoitto tulee iltapäivällä ja en ole unohtanut juhlapäivää. Ensin unta. Oltiin tanssimassa koko yö underground laivabileissä ja lepo tuli tarpeeseen! Mieletön meno ollut ja huominen koulupäivä tuntuu raskaalta ajatukselta. Mun kaveri on käymässä Suomesta, ollut aivan sairaan hauskaa yhdessä, melkein jo nyt vähän ikävä vaikka lähtee vasta huomenna. Konkretisoituu, ettei puhelimessa ja chäteissä lätisy ikinä korvaa sitä kun ollaan fyysisesti samassa tilassa. Aika itsestään selvää, mutta joskus karkaa mielestä, jopa ihan Suomessakin.

Isille vielä kerran isänpäivä toivotukset  näin virtuaalisesti myös! Ne oli syönyt äidin ja veljen kanssa makoisan päivällisen tänään Louhelassa. Olisi ollut niin unelma olla mukana, mutta iskä sanoi että otetaan sitten tämäkin aika takaisin kun tuun jouluna Suomeen käymään. Paras isi ikinä.

Puss och kram,

Paula

2kk.

Tuntuu jo pieneltä ikuisuudelta täällä! Olen ollut aikaisemminkin poissa pidempi aikoja, lähinnä

Itä-afrikassa, mutta jotenkin täällä olo on tuntunut kymmenkertaisena. Mua kutkuttaa ajatus siitä että kaikki on vasta alussa. Mikä on aika siistiä on se, että nyt voi sanoa suosikki juttuja! Esimerkiksi musta on ihanaa käydä mun ruokakaupassa Willyssä (halvahko), lempi kahvilassa Soulstoressa ja pubirundailla Andra Långin kulmilla. Ruokapaikoista en kauheesti tiedä koska oon niin kova kokkailemaan itse tai seurassa! Löytyy lempi kulmat iltalenkeille ja parhaat lukunurkat yliopistolla. Vähän sama kun menee uuteen työpaikkaan, ja tuntee alussa itsensä kömpelöksi ja hidaskulkuiseksi, kunnes se päivä koittaa kun teet asioita ihan ilman ajattelematta sen kummemmin. Se päivä on lähellä. 

Iltakävelymaisema.

Pari sanaa budjetista. Siihen on ollut tosi kova totuttelu, aikaisemmin ollut jokseenkin kohtuullinen korvaus päivätyöstä suomessa ja nyt opintotuella ja lainalla ihmettely. Mulla lähinnä rahaa menee juurikin ruokaan ja viikonloppujuoksuihin, mutta silti ei siinä kauheesti jää muuhun. Irtisanomisrahoista on vielä jäljellä jos tiukka paikka tulee. Siinä tonnin tietämillä mennään, joka tarkoittaa sitä että melko toimeentulotuki-budjetti kuukausitasolla. Mulla ei ole aikaisemmin varsinaisesti ollut tällaista tilannetta sillä oon kovasti tykännyt tehdä duuneja koulun ohella, nyt en vielä ainakaan aktiivisesti etsi hommia. Pitää ensin integroitua. Joskin musta tuntuu että olisi jo hyvä alkaa etsimään keikkahommia ajatellen kevättä ja... no katsotaan sitä kesää sit lähemmin, että miltä tuntuu. 

mun partsin syksynäkymä!

Ensi perjantaina pääsee vaihtamaan maisemaa, kun meen moikkaamaan hyvää frendiä Osloon,  ilmeisesti ne maksaa ihan kiitettävästi sairaanhoitajille Norjassa! Kaveri on tanskalainen, johon oon tutustunut joskus aikoinaan Kampalalaisen klubin ulkopuolella vuonna 2009. Aika mieletöntä että meijän ystävyys on vaan syventynyt vuosien varrella, aika kohtalokas illanvietto tavallaan kun lähtee ihan kunnolla fiilistelemään! 

En ole ennen ollut Oslossa joten aika kiva nähdä mikä meininki ja meisseli siellä! Laittakaa low-budget vinkkejä jos tulee mieleen. Annan itselleni luvan ostaa yhden kivan asian sieltä jos löydän, mutta ei enempää! 

Mun iltasuosikki maratoni puheluille on ehdottomasti satama-alue.

styrsö! love it!

Mun kodin viereinen kanava.

Huomenna taas saaristoon opiskelemaan! Ihan kaikista kivoimpia koulupäiviä ne. Mä herkistyn lautalla aina pikkusen. Unelmoin että jos joskus harmaahapsisena olisi pikku tönö jossain meren kupeessa, ja kasvattelisin yrttejä ja muuta multaista pihamaalla. Ja iltaisin soutaisin sherrylle naapurille! 

Tällaisia mä oon miettinyt tällä viikolla. Ootte mielessä ja kiitos lukemisesta! <3 Tossa jokunen kuva kanssa mun tutuista paikoista. Mä en tajuu miten ne menee ihan hassusti tolle sivulle kun katoin esikatselussa,

mutta tekninen tuki ei ole kotona joten näillä mennään! Enjoy.

Puss & Kram,

Paula

Tekotukka.

Normaalista poiketen päivitys näin maanantai iltana!

 Viime viikko oli ihan mieletön, meillä oli koulun kanssa luokkaretki Tukholmaan, jossa käytiin visiiteillä erilaisiin sosiaalipalveluihin. Vinhaa vaihtelua!

 Suurimman vaikutuksen teki Ruotsin Punaisen ristin vierailu, jossa kerrottiin raadollisesti mutta innostavasti mitä työskentely kriisi- ja sota-alueilla on. Olisin heti voinut pakata kassit lähteä matkaan! No en ehkä nyt ihan heti, mutta laittoi miettimään voisiko moinen vaihtoehto olla harkittavissa omalla kohdalla jossain kohtaa tulevaa. En vielä olisi ammatillisesti niin vahva, että kykenisin todistamaan kidutuksia ja kuolemia kentällä, mistä punaisella ristillä kerrottiin. Hienoa työtä, laittoi aika nöyräksi kun kuunteli kokemuksia tekijöiden suusta. Mietin, että jo jos nyt sosiaalityössä antaa itsestään aika paljonkin, niin se jollain tasolla saattaisi syödä omaa henkistä kapitaalia katastrofialueilla...  Kiehtovaa. Olisi aivan mahtavaa päästä harjoitteluun moiseen paikkaan, niin näkisi miten niin massiivinen organisaatio toimii maailmalla.

Koko reissu oli kovinkin onnistunut joka kantilta! Saavuin kotiin perjantai iltana, ja lauantaina oli sellainen katukilpailu jota olen ollut mukana järkkäämässä, aivan mieletön kokemus! Olin yhdellä rastilla  esiintymässä satumaisena tarinankertojana, yleisönä oli noin päälle parisataa innokasta kilpailijaa. Mietin etten olisi lähtenyt moiseen suomessa, teinimäisesti olisin varmaan ajatellut leimautuvani larppaajaksi. Vaikka eihän siinäkään mitään vikaa varmasti olisi, antaa kaikkien kukkien kukkia ja silleen! Mulla oli pitkät punaiset hiukset josta tuli erityisen femme fatale olo. Aika kiva roolileikki, ja kun kisat oli ohi, lähdettiin pitkän kaavan mukaan juhlistamaan kovan rutistuksen päättymistä göteborgin yöhön, tekotukka päässä tottakai!

Mä kävin ekaa kertaa meidän talonyhtiön saunassa tänään. Sitä ei kuulemman käytä kukaan, joten sinne voi mennä ihan mielensä mukaan. Suomalainen kiuaskin! Ihan multihieno hetki, kun hiljaista ja lämmintä, pyykit pestynä ja rauhallinen toipuminen edellisen viikon sosiaalisesta ähkystä.

Ja pelon häivähdyksen oloisena sekä saunan herkistämänä mun mielen valtasi kysymys siitä, että mitäs jos mä en olisikaan ikinä tullut tänne Ruotsiin, koska musta tuntuu niin hyvältä nyt.

Puss & Kram,

Paula

huvipuistossa.

HUH! Olipas kyytiä Lisebergissä, eli paikallisella Lintsillä. Mentiin frendin kanssa sinne ihan illasta tänään, kun sain koulukaverilta ilmaislippuja vekottimiin. Olin koko tän päivän lähinnä nukkunut himassa ja ihmetellyt elämän menoa, lukuun ottamatta viikoittaista ruokaostosreissua. Mentiin suoraan vanhaan vuoristorataan maailmanvalloittaja meiningillä. En kerennyt havainnoimaan sen kummemmin millaista menoa olisi luvassa ja se oli.. Se oli HURJA! Ihan siis tosi raju verrattuna lintsin vuoristorataan, joka toki on klassikko. Luulin että kuolo korjaa kun syke nousi samaa rataa vaunujen kanssa! Vähän kammo jäi, ja mun silmissä ketjukarusellikin alkoi näyttää liian villiltä mun hauraalle sunnuntaipsyykkeelle.

Haaveena on ollut pitkään mennä kummitustaloon, koska tykkään horrorista ja pelkohommista. Lisebergissä oli kummitushotelli jossa oli elävät näyttelijät!  Kelatkaa mikä duuni! Esittää kuollutta päivät pitkät pimeässä. Kesällä varmaan kiva kontrasti. Voisin kyl huumorimielellä kokeilla jos mahdollisuus olisi. Hotelli oli tosi pelottava, siin mentiin sellaisessa kummallisessa letkassa ja koska menin sinne yksin, mut yhdistettiin jonkun tuntemattoman kolmikon kanssa kävelemään. Ne varmasti arvosti kiljuvaa ja spontaanisti kiroilevaa finnjäveliä letkassaan. Kiljuin ihan täysiä, ihanan vapauttava reissu kaikkiaan! Käytiin viel syömässä ihanassa turkkilaisessa kellariravintolassa ja nyt täysi ja kaikkensa antanut olo viikonlopun jäljiltä.

Meillä oli ensimmäistä kertaa yksin esitettävät luonnot tällä viikolla. Aiheeksi valitsin vaikeasti asutettavat lapsiperheet aikuissosiaalityön silmin, jossa käsittelin mun lemppari dilemmoja aiheeseen liittyen. Terveisiä töihin sinne sorvin ääreen! Ilmeisesti aihetta pidettiin mielenkiintoisena, joka lämmitti mieltä. Se mikä meidän luokassa on mahtavaa, on lämmin ja toisiaan tukeva yhteishenki, aika ratkaisevaa viihtyvyyden kannalta. Se mikä oli mukava huomata, oli se ettei esiintyminen erityisesti jännittänyt ja meni mielestäni ja palautteen perusteella luontevasti. Se on iso henkilökohtainen voitto, sillä mulla on ollut tosi pahat luokkaesiintymiskammot aikanaan! Onneksi edelliset AMK opiskelut ja niiden jokaviikkoiset esitelmät rutinoi siihen malliin että on päässyt melko tehokkaasti yli siitä peikosta.

Sain muuten viikonloppuna juhlissa vapaamuotoisen luennon saunomisen syvimmästä olemuksesta ja käytöstavoista saunomiseen liittyen amerikkalaiselta tytöltä. Yritin sinne väliin sönkkää jotain et mullakin olisi aiheeseen näkemys niinkun suomalaisena, mutta se ei ilmeisesti pitänyt mun mielipiteelle niin kauheesti arvoa, vaan jatkoi selittämistä toiselle ulkomaalaiselle opiskelijalle saunan ideologiasta ja piilotarkoituksista. Opin uutta! Tiesittekö että saunassa kukaan ei kiinnitä alastomuuteen huomiota, sillä  saunassa tulee puhua niin paljon ja intensiivisesti, että pidetään jatkuvasti katsekontaktia silmiin  löylyttelijöiden kanssa?

Ensiviikolla pääsee pukeutumaan satumaiseksi ja esiintymään...! Mahtavaa.Se mitä se tarkoittaa selviää ensi viikolla!

Kiitos lukijoille, kiva että jengi on statistiikan mukaan ahkerasti käynyt sivulla! Ootte mielessä!

Puss & Kram,

Paula


ps.
Niille jotka innostui kummitushotellista käykää tost sivusta kattoo kuvat, antaa suuntaa mikä oli homman nimi, meno ja meisseli siellä!
http://liseberg.se/sv/hem/Nojesparken/Attraktioner/Spokhotellet-Gasten-/

Arkea ja menetyksiä.

Sunnuntai taas, viikko mennyt nopeasti! Voisin avata vähän mun arkirytmiä tässä postauksessa.

 Meillä on yleensä luentoja 3 tuntia päivässä maanantaina ja tiistaina, keskiviikko ja torstai on käytettävissä seminaarien valmisteluun ja perjantaina itse seminaarit tai kokeet. Tahti on sopivan leppoisaa, vaikka luokkakaverit melkoisen paljon ahkerampia lukemaan materiaalit, jotka pitää lukea aina jokaiselle luennolle erikseen. Sivumäärä on aika huima, ja haen vielä omaa lukurytmiä. Jotkut pänttää kotona ja jotkut meidän tiedekunnan kirjastossa, joka on aika mahtava muuten! Lukusali on hämyinen ja arvokkaalla tavalla vanha, pöydät menee riveittäin ja kaikilla on oma spottilamppu jonka valossa voi tankata tietoa. Fiilistelen täysillä koko yliopisto opiskelija hommaa, vaikkakin käytännön naisena teoreettinen puoli tuntuu ajoittain aika puisevalta. Onneksi opettajat on rentoja ja osaavia, ja mikä parasta aidosti intohimoisia sosiaalityöstä ja ihmisoikeuksista. Niin ja linja on siis Master of social work and human rights, odotan sitä päivää kun saan sen painettua käyntikorttiin!

Koulussa ei ole opiskelija ruokailuja, ja jos haluaa ostaa jonkun sämpylän kahviosta köyhtyy jonkun kuuden euron verran. Suomessa tämä seikka on niin paljon paremmalla tolalla! Meillä on tiivis lounas jengi ja kaikki kokkailee omat eväät mukaan. Mä oon tehnyt täällä enemmän ruokaa kuukauden aikana kun varmaan viime vuonna yhteensä. On ihanaa kun huomaa kuinka paljon enemmän on energiaa kuin työssä käydessä. Mä oon aikamoinen kodinhengetär jopa, joka on tullut itselleni yllätyksenä. Silitän mun paidat ja mekot aika usein, ja teen erilaisia kylmiä teejuomia joita otan mukaan kouluun. Välillä mietin että oonkohan vain salaisesti niin tylsistynyt että puuhailen enemmän kotihifistelyjä kuin aikaisemmin, mutta päädyin siihen lopputulokseen, että oon terveellisemmässä rytmissä ja stressitasossa kuin aikoihin.

Viikot menee kouluhommissa päivisin, ja iltaisin näen kavereita tai oon kotosalla. Mun arkisuosikkeja on myös mennä kävelylle ajoittaen sen niin että kerkee näkemään auringon laskevan ja samalla puhua maratonipuheluita Suomeen. Asun ihan kaupungin keskustassa oikeestaan, joka on aika mainiota sillä ei tarvitse mennä julkisilla kovin usein, kaikki on kävelymatkan päässä melkeinpä. Koska mulla on aikaa, yritän mennä aina eri reittejä että oppisin kadut ja kaupunginosat paremmin. Eilen tein ristiretken vähän kauempana olevaan kauppaan, eli Lidliin, sillä oon kaivannut niiden appelsiinimehua. Matkalla multa kysyttiin kolme kertaa tietä, ja koin ujosti ylpeyttä siitä että mut on sekoitettu paikallisväestöön.

Perjantaina käytiin katsomassa Göteborgin pojan Håkan Hällströmin leffa Känn ingen Sorg, joka oli oodi tälle kaupungille.Mä ihastelin leffaa ja iloitsin sitä että pystyin suht vaivatta seuraamaan leffaa kielellisesti, sekä sitä että bongasin leffan kuvauspaikoista omia kotikulmia, kuppiloita ja puistoja. Itse Håkanin näin lähi ICAssa ostoksilla eilen. Tai ainakin uskoisin sen olleen se, toisaalta oon sen biisit on soinut mun päässä niin tiuhaan että saattaa olla että oli håkan-hallusinaatio.

Eilen kuulin suru-uutisen Ugandasta, meidän koulun johtaja on kuollut leikkauksen jälkeisiin komplikaatioihin. Ihmiselo on arvaamatonta.Viimeksi näin Waddimban kesällä kun se oli moikkaamassa meitä Suomessa. Surua on jotenkin vaikea käsitellä täältä käsin, ja haluaisin olla Ugandassa nyt, tai edes Suomessa meidän yhdistyksen tyttöjen kanssa. Tragedia on suuri monelta kantilta, lapsia jäi orvoiksi, koulun tulevaisuus vaakalaudalla ja menetettiin rakas ystävä. Toivon ennen kaikkea voimia Waddimban perheelle ja Basajjansolon koululle. Nuku rauhassa.

Puss & Kram
Paula

https://www.youtube.com/watch?v=gAzvRfaTt9o